Paikallisen pienpanimon herkkuja testissä. Maku paranee jokaisella puraisulla. Ken hiivan sivumausta valittaa, hän pysytelköön siidereissä. Pullossa ja sen sisällössä on tietynlaista kieltolain ajan kotikutoisen mökyöölin estetiikkaa, joten sanoisin tämän nautiskelun olevan myös matka historiaan, jonnekin sinne vuosille 1919–1932. Ei kaunis, ei paras, mutta sitäkin enemmän munaa.

Illan toisena oluena toista paikallista. Prosentteja on maltillisesti ja kyseessä onkin yllättävän hyvä ja raikas janojuoma. Maku ei ole ollenkaan häiritsevän vetinen, vaan pitää kevyen, hieman sitruunaisen runkonsa hyvin loppuun asti. Juon tätä sata kertaa sadasta, jos vaihtoehtoina ovat Corona tai Sol.